Tervetuloa seuraamaan Pipsan mäyräkoiravaavien kehitystä ja kuulumisia

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

lauantai 19. heinäkuuta 2008


Pennut ovat kehittyneet jo aivan valtavasti.
4:llä vkolla uusittiin toinen madotus. Kaikki hampaat löytyvät jo purukalustosta.
Ja muutenkin meno on aivan hurjaa. Kiinteällä ruualla ovat olleet nyt 2 vkoa (tosin pipsa
käy imettämässä vauvojaan aina silloin tällöin).

Pentuaitausta jouduttiin laajentamaan, jotta aidan ylityshalu ei olisi niin suuri, ja hyvin on tuntunut toimivan :) Ketään ei vielä ole ollut aidan toisella puolella.

Ulkonakin ollaan käyty. Alkukankeuden jälkeen, vauhtia ei voittanut mikään ja perään sai jopa huudella :D Harmittavasti vaan aika usein sataa, joten joka päivä ei olla ulkoiltu, toiv ensi vko olisi hienompi.



keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Uusia kuvia pötkylöistä...

Kuvaushetkellä pennut tosin päättivät nukkua, joten leikkikuvia ei tällä kertaa ole...
ensi kerralla sitten.



lauantai 5. heinäkuuta 2008





Pennut ovat kasvaneet aivan mahdottomasti. Ruokahalua ei puutu, ja kuppi tyhjeneekin alta aika yksikön. Kynsien leikkuuta opeteltiin taas tänään.
Muutama uusi kuva pennuista, valitettavasti kuvat eivät ole parasta mahdollista laatua...

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008


Pennut kasvavat kovaa vauhtia. Nyt suussa tuntuu jo pienen pieniä naskaloita eli piakkoin täytyy jo alkaa varoa omia sormiaan ;)
Leikkimisen alkeita opetellaan kovaa vauhtia nukkumisen lomassa, sekä liikkumisen eri muotoja.
Aika veijareita nuohan jo ovat :)
Paino kakilla n. 900g.




keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Pipsan pennut painavat nyt n.700g, yksi vielä alle tämän maagisen rajan. Muut ovat jo 700:n paremmalla puolella :D
Pennut saivat tänään myös ensimmäisen matolääkkeensä. Madotuksen kohteeksi joutui myös Pipsa-äiti.

Ensimmäinen on tullut myös jo pentulaatikosta yli, joten tänään illalla oli myös operaatio "korotetut seinät".

Tyttönen ja 2 poikaa etsivät vielä niitä oikeita koteja.

lauantai 21. kesäkuuta 2008

Pennut ovat kasvaneet aivan mahdottomasti, nyt lähennellään jo 600 g rajaa.
Tasaisesti on koko poppoo saavuttanut painojaan.
Tänää pojalla ja tytöllä aukesivat silmät!
Yhdellä jo puoli raollaan, joten lopuillakin aukenee ihan näinä päivinä.



sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Nartut:


Urokset:

torstai 12. kesäkuuta 2008

Pennut ovat kasvaneet edelleen. Tässä pari kuvaa vauvoista ja äipästä, joka ei ainakaan vielä ole kyllästynyt tehtäväänsä. Kasvua painoihin eilisestä on tullut noin 30-40 g. Eli hyvässä vauhdissa ollaan. :D


keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

"Ilmari" menehtyi :(

Pikku poika kuoli tänään varhain aamulla. Tällä kertaa imettämisestä, äidinmaidonvastikkeista tai lämpöpulloista ei ollut riittävästi apua pelastamaan pienokaista. Ilmaria on vähän ikävä, koska parissa päivässä siihen kerkesi jo kiintymään pikkuisen, mutta näin taisi kuitenkin olla parempi--> poikaa ei taidettu ollut tarkoitettu elämään.

Onneksi muut pennut ja emä voivat hyvin. Jäljellä siis 3 narttua ja 2 pirtsakkaa poikaa.
Painot siellä noin 300 g nurkilla. Pienin on tällä hetkellä narttu, joka sekin on yli 250 g.

Kuvia yritän saada otettua lisää lähipäivinä.

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Sen unohdin eilen lisätä, että pentuja siis syntyi 3 narttua ja 3 urosta (joista yksi on se pieni rääpäle vielä - tosin nyt jo imee nisältä itse kun sen vie sinne, joten kaikkea ei ole vielä menetetty :P).
Äiti ja muut voivat hyvin ja ovat tomeria edelleen :)

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Vauvat ovat syntyneet...

Eilen yöllä tuli maailmaan pienien alkuvaikeuksien jälkeen vauhtihirmun D-pentue.
Synnytys käynnistyi 11 maissa ja ensimmäinen vaavi näki päivänvalon kahden aikoihin. Viimeinen pentu putkahti ulos puoli viiden aikaan, joten koko yöhän siinä meni.
Yhteensä syntyi 6 pentua, joista ensimmäisenä maailmaan tullut pienen pienoinen poika kamppailee omasta
elämästään. Pidämme peukkuja, jotta hänkin myös selviäisi. 5 muuta potraa vaavia ja emä voivat kuitenkin hyvin.

Ensimmäinen yhteiskuva äidistä ja pienokaisista: